Kari Vierinen , Siuntio

 

50 asiaa minusta

Milloin tulin Siuntioon ?

Olen muuttanut Siuntioon  noin 50 vuotta sitten. Matkasimme kuorma-auton ja muuttokuorman matkassa Kabanovin mukulakivitietä Kantvikin kautta Båtvikin kerrostaloalueelle. Båtvikissa asuimme kerrostalossa lähes 10 vuotta. Nykyisestä kantatiestä 51 ei ollut tuolloin minkäänlaista jälkeä näkyvissä.



Mitä olen tehnyt työkseni?

Opiskelu ja työ on vienyt pois Siuntiosta ja vuonna 1982 palasimme Siuntioon ja rakensimme omakotitalon Siuntion asemalle. Fysiikan väitöskirjatyön jälkeen muutimme perheen kanssa Kaliforniaan piilaakson sydämeen Berkeleyn kaupunkiin, jossa työskentelin tutkijana Kalifornian yliopiston Lawrence Berkeleyn tutkimuslaboratoriossa vuosina 1986 - 1990. Tutkimusjulkaisuja referoiduissa tieteellisissä lehdissä noin 50 kpl. Viimeinen merkittäväksi luonnehdittava tutkimusjulkaisu on vuodelta 1992, jossa aiheena olivat piianturit NASA:n Mars- laskeutumisaluksissa.  Tämä hanke sinetöityi vasta 2000 luvun alussa onnistuneilla säteilymittaustuloksilla. Tutkimustyö on jatkunut insinööriopetustyön ohella viimeisen 25 vuoden aikana erilaisissa teollisuuden anturi- ja tuotekehityshankkeissa. Kahdessa laajasti käytössä olevassa  tekniikan ammattikorkeakouluoppikirjassa olen ollut tekijänä.  Tällä hetkellä olen 1.9.2016 alkaen ollut eläkkeellä Metropolian ammattikorkeakoulusta Sähkö- ja Automaatiotekniikan yliopettajan toimesta.



Mitä harrastan ?

Harrastuksiin on kuulunut suunnistus, ratamestariaskareet ja Jukolan Viestissä on tullut juostua yli 20 kertaa LYNX:n edustusjoukkueissa. Nuorisosuunnistuksessa olen toiminut noin 10 vuoden ajan. Nykyisin harrastuksiin kuuluvat purjehdus, nuorisopurjehdus, retkeily luonnossa, kalastus ja  luonnonvalokuvaus. Marjojen ja sienien keräily on kuulunut aina vapaa-ajan toimintoihin. Muuttolintujen seuraaminen keväällä ja syksyllä kuuluvat askareisiini. Uusiutuvia energiaratkaisuja pienessä ja suuressa mittakaavassa olen rakennellut aurinko- ja tuulienergiaan liittyen. Laajempi aurinkosähköjärjestelmä on nyt Siuntiossa pyörinyt  2 vuotta ja arvokasta  kokemusta on kertynyt.


Minulle tärkeät:

Vaimo, lapset, lasten perheet  ja kuusi lastenlasta.



Tulevaisuuden haasteet:

Olen erittäin huolissani tulevaisuuden energiaratkaisuista ja niiden vaikutuksista jälkipolville. Britannian hallituksen huippuasiantuntijoilla teettämä laaja tutkimus aiheesta ja energiavarojen riittävyydestä oli erittäin huolestuttava. Tämä on jo unohtunut hallituksemme ministereiltä. Ennusteet ovat erittäin synkkiä, kun menemme 20 - 30 vuotta ajassa eteenpäin. Uusia ratkaisuja on pakko ottaa käyttöön jo hyvissä ajoin. Energiavaroja runsaasti käyttävien ihmisten määrä kasvaa elintason paranemisen myötä räjähdysmäisesti erityisesti nopean väestön kasvun alueilla Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä.



Siuntion kunnallispolitiikka:

Siuntion kunnallispolitiikkaan siirryin noin 20 vuotta sitten, kun työkaverini muutti Siuntiosta Sammattiin ja lupasin täyttää hänen lautakuntapaikkansa. Viime kunnallisvaaleissa olin kolmatta kertaa ehdolla ja pääsin valtuuston jäseneksi. Ympäristö- ja rakennuslautakunnassa olen ollut varsinaisena jäsenenä, teknisessä lautakunnassa varapuheenjohtajana ja varajäsenenä, kunnanvaltuutettuna ja jäsenenä kunnanhallituksessa 2010-2011.




Äänestät minua numerolla    61


profiili




Nimi:

Kari Vierinen


Perhe:

Vaimo, 4 aikuista lasta sekä 6 lastenlasta.


Ikä: 65


Kotipaikka Siuntiossa:

Aseman seutu, Hiihtäjäntie, Sudenkaari



ammatti





Eläkkeellä 1.9.2016 alkaen; Fysiikan dosentti, yliopettaja, projektipäällikkönä tuotekehityshankkeissa, . . .




suosikit




Lainaus:

Asioista olisi voitava keskustella vaikka olisi täysin väärässä. Vielä tärkeämpää  olisi keskustelu ja erityisesti kuunteleminen, jos asian esittäjä on täysin oikeassa. 

Luettavana tällä hetkellä:

Uudet entistä tehokkaammat uusiutuvat energiasovellukset, valokuvauskirjat, purjeveneiden rakentelu Colin Archer, Göran Schildt Toivematka,  ...


Viimeksi katsottu elokuva:

Colin Archer veneiden historiikki, Pitkäpaasi,


TV-ohjelmat:

Frasier, Sydämen asialla, Vielä virtaa, Pokka pitää, ...


Muusikot: Rauli Badding Somerjoki, torvensoitto-orkesterit, Tsaikovski, italialainen oopperamusiikki,  ...


Matkakohteita listalla:

Norja Tromssa, Etelä-Sisilia, Huippuvuoret, Uusi-Seelanti (joskus),...



Yhteystiedot:




karivierinen@me.com

puh: 040 5673550












LINKKISIVUNI:



Linkkisivut luontosivuille;


Valokuvia:



Saaristomeri:

http://www.karivierinen.fi/Saaristomeri/



Läntinen Uusimaa:

http://www.karivierinen.fi/Lansiuusimaa/



Colin Archer klassikkopurjeveneet:

http://www.karivierinen.fi/Colin-Archer-veneilykuvia




Kotisivut :

http://www.karivierinen.fi

 


Kunnallispoliittisia asioita listallani:


  1. -Kevytliikenneväylä on valmistunut Störsvikin paikallistielle ja kevytliikenneväylä Siuntion asemalta etelään  kantatien 51 risteykseen on nyt edennyt  suunnittelu tapahtuu v. 2017.


  1. -Siuntion kaakkoisnurkka Båtvik:n kerros- ja rivitaloalue on jäänyt pahasti syrjään kunnan kehittämishankkeilta palveluista puhumattakaan. Uusi moottoritie kantatielle 51 on tulossa ja  alueen kehittämiseen olisi  NYT panostettava. Kunnallinen viemäri ja vesijohto ovat nyt ohjelmassa v. 2018 tälle alueelle.


  1. -Ikääntyneistä ja nuorista on huolehdittava! Paikallinen terveyshuolto, palvelutalo vanhuksille,  muut terveyspalvelut ja hammashoito on säilytettävä Siuntiossa uudessa Sote-rakenteessa.


  1. -Meillä on vakavia sisäilmaongelmia kouluissa ja nyt ne on korjattava ja tässä on jo päästy hyvään alkuun. AKK:lla on edessä suuri remontti ja väistötilat ovat tulossa 3-5 vuoden ajaksi. Päivärinteen koulut ovat suljettu ja siellä pitäisi koulutoimintaa pystyä jatkamaan tulevaisuudessakin. Uusi monitoimikoulu aseman seudulle on mietintämyssyn alla.


  1. -Siuntion  keskusta-alueen kannalta merkittävä Siuntion Sydämen kaavoitus on nyt valmis ja lainvoimainen.   Ensimmäiset vuokratalot ovat valmistuneet ja lisää rakennetaan. Vuokra-asunnoilla on kysyntää ja talot ovat täyttyneet heti kun ovat valmistuneet.


  1. -Síuntio on liittymässä HSL:n jäseneksi ja juna- ja bussiliikenne saadaan tällä turvattua. Syöttöliikenne  Siuntion keskustaan rautatieasemalle vaatii bussiliikennettä.


  1. -Moottoritie 51-tielle on suunnittelun osalta loppuvaiheessa ja tieyhteyden merkitys sekä painoarvo kasvaa. Syöttöliikennettä Kivenlahden Länsimetron päätepysäkille ja Kirkkonummen asemalle tarvitaan.

Siuntion Sitoutumattomat ry

Kunnallisvaaliehdokkaana v. 2017 Kokoomuksen vaalilistalla Siuntiossa.

Äänestä numeroa    61



Vaalivideo löytyy tästä :

https://www.youtube.com/watch?v=CzBMrU-237w